Pukeutusmisvinkit kevääseen [3/3]

Pukeutusmisvinkit kevääseen [3/3]

PUKEUTUMISVINKIT KEVÄÄSEEN

Jatkoa edellisestä osasta, jossa käsittelimme mitä puetaan kuorivaatteiden alle.

Osa 3/3

Erilaisia sukkia eri tarkoituksiin

Sukkien osalta olen itse hieman outo poikkeus, koska kuljen kesät ja talvet käsinneulotuissa villasukissa. Ne toimivat itselläni todella hyvin, sillä jalka hengittää sopivasti eikä kuitenkaan hikoa. Osittain materiaalin ansiosta ja osin, koska käsinneulotuissa sukissa on isommat silmukat kuin koneneulotuissa sukissa. Yleisesti sukkien osalta toimii sama ajatus kuin aluskerrastojen kanssa. Suosimme siinäkin merinovillaa materiaalina, koska merinosukka on todella mukava, lämmin ja hengittävä, vaikka se ei ole kaikista kulutuskestävin. Puuvillaisessa sukassa jalka taas nopeasti hikoaa kengän sisässä, mutta sukat ovat kestävämpiä. Joten tässäkin taas toimii hyvin sekoitteet, joihin on saatu molemmista parhaat ominaisuudet mukaan samaan sukkaan. Tärkeää sukan kanssa on kuitenkin se, että jalka pysyy kuivana ja lämpimänä, eivätkä sukat ala hiertämään. Samoin pitää jälleen miettiä, että missä sitä sukkaa käytetään. Jos päivät ollaan ulkona kengät jalassa, niin merinosukka on todella hyvä, eikä se suuremmin kulu kengän sisällä. Jos taas lapsi on päivän pääasiassa sisällä sukkasillaan, niin silloin puuvillainen sukka on hyvä vaihtoehto.

Välikausikengiltä vaaditaan paljon

Kevään kengiltä vaaditaan aika paljon silloin, kun lumi on vielä maassa. Lumien sulettua asia hieman helpottuu. Lumien sulamisen aikaan kengän pitäisi olla aamuisin lämmin, mutta iltapäivisin se ei saisi hiostaa. Aamuisin saattaa olla jäätä, joten pohjan tulee olla pitävä. Kenkien kanssa on vaikea käyttää hyväksi kerrospukeutumisen hyötyjä. Sopivaan kenkään kun yleensä mahtuu vain se yksi sukka, jonka paksuudella toki voi säätää lämmön määrää. Suosimme lapsillamme keväällä vuorattuja saappaita, joissa on pitävä pohja. Kun lumet sulavat, niin kuorelliset esim. Goretex-lenkkarit ovat meillä suosittuja tavallisten saappaiden kanssa. Kuorikengät pitävät jalan kuivana, jos maassa on vähän vettä ja vedessä ei olla pitkiä aikoja. Keväällä ilmojen ollessa vielä suhteellisen viileät, kuorikenkä ei myöskään ole vielä liian kuuma ja hiostava. Kuorikenkä kuitenkin imee itseensä pikkuhiljaa vettä ja on myös hidas kuivumaan. Esim. koulumatkojen suhteen joutuu tarkastelemaan keliä, että lähteekö lapsi vähän kömpelöissä saappaissa vai ketterissä kuorikengissä kouluun. Voi myös olla, että lapsi on haluaa lähteä kostealla kelillä kouluun tavallisissa hienoissa kengissä. Onneksi kuorikenkiä ja saappaita on nykyään todella paljon erilaisia, ja koululaiset voivat pukeutua trendien mukaan ja silti keliin sopivin vaattein. 

Mieluisaa päälle puettavaa

Olen kuitenkin huomannut, että vaatteiden ja kenkien pitää olla lapselle mieluisat, silloin hän myös käyttää niitä. Toisia kiinnostaa enemmän väri ja miltä vaatteet näyttävät. Toisia taas kiinnostaa enemmän se, että miltä vaatteet tuntuvat yllä. Tähän kun vielä sotketaan aikuisten ajatukset vaatteiden ominaisuuksista, niin välillä muodostuu hankala tilanne ja täysin turhaan. Kaikessa pitää myös muistaa, että mikä on vaatteiden käyttötarkoitus ja vaadittava tilanne. Lasta ei tarvitse ylipukea kuorivaatteisiin, jos hän on kerrallaan yksittäisiä minuutteja ulkona ja vaatteet saa heti käytön jälkeen kuivumaan. Kun lapsi on kerrallaan useita tunteja ulkona, niin tilanne muuttuu ja vaatteilta vaaditaan enemmän. Eli koitetaan me vanhemmat auttaa lapsiamme pukemaan mahdollisimman sopivat vaatteet keliin kuin keliin ja hyväksytään kompromissit eikä pyritä täydellisyyteen. 

Kirjoittaja - Juuso Aho

Juuso Aho

Juuso on kahden lapsen isä, entinen erikoisjoukkojen sotilas ja nykyinen hyvinvointialan yrittäjä, joka pyörittää omaa Boxinbox valmennuskeskusta Hämeenlinnassa. Keskuksen lisäksi hän on yksi viranomaisten toimintakyvyn kehittämiseen keskittyneen 
Tora Tactical Fitneksen perustajista ja valmentajista. Juusolta löytyy myös kokemusta edesmenneen Aki Hintsan Formula 1 -valmennustiimistä vuodelta 2014, jolloin hän vastasi Jean-Erik Vergnen kokonaisvaltaisesta valmentamisesta. Akin opit ja vuosi ulkomailla antoi Juusolle ammatillisesti paljon, ja vei hänet lopulta yrittäjyyden pariin. Muun muassa näitä oppeja Juuso on pyrkinyt hyödyntämään omassa valmennuksessa.


Huomaathan, että tarkistamme kommentit ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.


Suosikkituotteet kevääseen
Miten saada mahdollisimman pitkä elinkaari lastenvaatteille?
Viisi keinoa lisätä vastuullisuutta vaatehankinnoissa