Miten saada mahdollisimman pitkä elinkaari lastenvaatteille?

Miten saada mahdollisimman pitkä elinkaari lastenvaatteille?

Lapset todellakin kasvavat yhdessä yössä, ainakin meillä. Yhtenä aamuna kun he heräävät, ovat housujen lahkeet niin lyhyet, että nilkat ja pohkeet vilkkuvat ja varpaat kumisaappaissa ovat kaksinkerroin.

Silloin pääsen lempipuuhaani, miettimään millainen asu palvelisi kyseisessä vuodenajassa mahdollisimman pitkään ja monessa tilanteessa. Haluan lastenvaatteillemme mahdollisimman monta käyttökertaa ja ajattelen jo hankkiessa kierrätystä ja jälleenmyyntiarvoa. Laadukas merkkituote kun kiertää helpostikin kolmellakin eri lapsella.

Syysviikonloput ovat meidän perheessä marjastus- ja sienestysaikaa. Lauantain lataumiset hoitaa luontoäiti. Olemme vieneet jokaisen pienokaisemme metsäretkille ja mättäille jo yksivuotiaasta taaperosta. Oikeanlaiset tuulta ja kosteutta pitävät varusteet takaavat onnistuneen retken eri-ikäisille lapsillemme. Sekä tietysti maukkaat eväät ja jännittävät vanhempien kertovat tarinat ketuista ja oravista. 

Meillä ei ole tavatonta, että neljävuotias istuu marjoja suuhun poimien tunteja metsässä. Samalla hoituu metsän hyväätekevien metsäpölyjen saaminen vastustuskykyä vahvistamaan metsäkylvyllä. 

Lapset ovat erilaisia, mitä tulee kylmän aistimiseen. Perheemme 4-vuotias ikiliikkuja viihtyy marraskuun loppuun välikausihaalarissa, kun taas 10-vuotias puissakiipeiljämme haluaa toppaa ylleen jo lokakuussa ja joskus jopa kesäisin saariston illoissa. 

Kengät ovat monesti kompastuskivi, sillä Suomen syksy on arvaamaton ja vettä voi tulla melkein milloin vain, mutta löydettyämme nämä mainiot Reiman Coconi -kengät Olkiasta, ei 4-vuotias ole enää muita kelpuuttanutkaan.

Alakoululaisen kengissä tärkeintä on se, että kengät saa nopeasti jalkaan, jotta koulun pihan leikkeihin ehtii kavereiden joukossa etunenässä. Tretornin nimensä mukaisesti hybridit kengät täyttivät nämä ominaisuudet täydellisesti. 

Laadukkaat lastenvaatteet tunnistaakin siitä, että lapsen on helppo ja mieluisa pukea ne itse, vetoketju sulkeutuu kuin rasvattu ja taskuissa voi oikeasti säilyttää aarteita. Parhaiden lastenvaatteiden mitoitus on sen verran reilu, että alle mahtuu kerroksia ja lapsi pystyy touhuamaan lempileikkejään ilman, että vaate hiertää tai vaatii jatkuvaa ”putoavien housujen nostelua.”

Kun vaatteet ovat sekä lasten että vanhempien mielestä mieluisat, niitä käytetään hartaasti, kunnes ne käyvät pieniksi ja myydään tai lahjoitetaan seuraavalle. Hyvälaatuisille vaatteille löytyy kysyntää ja laatuvaate jatkaa metsäretkiä uuden käyttäjän yllä.

Kuvien vaatteet: Jack Wolfskin Kids Zenon Jacket kevyttoppatakki, Jack Wolfskin Activate Pants Kids ulkoiluhousut, Tretorn  arch hybrid kengät. Helly Hansen vKids Guard Playsuit, Reima Coconi kengät.

Kuvat: Taru Marjamaa

Kirjoittaja – Taru Marjamaa

Taru Marjamaa on viiden lapsen äiti Helsingistä ja työskentelee kiertotalouden ja trendien parissa. Hänen vauhdikasta elämäänsä voit seurata IG @tarutm tai Tiktokista @tarutiktokkaa tililtä

 


Huomaathan, että tarkistamme kommentit ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.


Suosikkituotteet kevääseen
Miten saada mahdollisimman pitkä elinkaari lastenvaatteille?
Viisi keinoa lisätä vastuullisuutta vaatehankinnoissa