Pukeutusmisvinkit kevääseen [1/3]

Pukeutusmisvinkit kevääseen [1/3]

PUKEUTUMISVINKIT KEVÄÄSEEN

Olen joutunut elämäni aikana miettimään todella paljon sitä, että kuinka omaa ja muiden toimintakykyä voidaan ylläpitää ja edesauttaa ulkona liikkuessa. Alunperin mietin asiaa itseni ja oman selviytymisen kautta, kunnes mukaan tuli mukavuuden tunteesta nauttiminen. Ulos kun voi pukeutua myös siten, että siellä on mukavaa ja ulkoilmasta pystyy nauttimaan, eikä vain selviytymään.

Olen itse entinen erikoisjoukkojen sotilas sekä kouluttaja, nykyinen hyvinvointialan yrittäjä sekä pienten lasten isä. Olenkin katsonut ja miettinyt ulkoilmaan pukeutumista kelillä kuin kelillä. Omaa kokemusta on Lapin 40 asteen pakkasista, sekä hiekka-aavikon yli 40 asteen helteistä ja oikeastaan kaikesta mahdollisesta räntäsateesta siitä väliltä. Lasten kautta olen kuitenkin joutunut miettimään myös miten lapsi pärjää parhaiten ulkona. 

Aikuinen ja kouluikäinen lapsi pohtivat eri asioita 

Pienen lapsen pukeminen on vielä suhteellisen helppoa, koska hänet voi pukea miten aikuinen haluaa. Lasten kasvaessa heille kuitenkin kehittyy vahvasti oma tahto, he vertaavat paljon omaa pukeutumistaan siihen, miten muut pukeutuvat ja kyseenalaistavat omien vanhempien ohjeet, niin pukeutumisessa kuin vähän muussakin. Kouluiässä vaatteiden pitää alkaa myös näyttämään lasten mielestä oikeanlaisilta, jotta niissä kehdataan mennä kouluun. Samaan aikaan taas vanhemmat miettivät vaatteiden ominaisuuksia: kuinka lämpimiä ja vedenpitäviä ne ovat. 

Me olemme ottaneet perheessämme tavan, että meillä liikutaan ja ulkoillaan säällä kuin säällä. Lapsemme nukkuivat aikanaan päiväunia lastenvaunuissa jopa 20 asteen pakkasilla, vaunuihin joutui toki virittelemään hieman lisävarusteita, kuten ison viltin. Nykyisin pyrimme liikkumaan ympäri vuoden vuodenaikojen tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Talvella luistellaan ja hiihdetään, kesällä kävellään ja juostaan metsässä sekä pyöräillään ja uidaan. Yleensä kesä ja talvi ovat pukeutumisen kannalta niitä helpoimpia aikoja, mutta meidän pitkä syksy, sekä pikku hiljaa lämpenevä kevät aiheuttavat eniten haasteita. 

Kerrospukeutuminen auttaa vaihtelevassa säässä

Pidän itse kerrospukeutumista todella tärkeässä osassa pukeutumista. Silloin ei tarvitse olla joka kelille erikseen vaatteita. Eikä tarvitse myöskään tuskailla sen kanssa että lapsi kasvaa kuitenkin noista nopeasti pois ja niitä ehditään käyttämään vain kerran-pari. Toki tämäkään ei aina ole niin yksinkertaista ja toinen lähestymistapa sopii toiselle. Itselläni on esimerkiksi yksi hyvä toppatakki sekä yksi hyvä kuoritakki, vaimollani taas on 6 eripaksuista untava- ja toppatakkia sekä pari erilaista kuoritakkia. Eli perustamme pukeutumisen eri asioihin, itse säädän vaatteiden määrää takin alla kun taas toinen pitää takin alla paljolti samoja vaatteita ja säätää vaatetuksen sopivaksi takin paksuuden avulla. Jälkimmäinen, vaimoni tapa sopii paremmin tilanteeseen kun pituuskasvu on päättynyt. Kasvavien lasten kanssa saa muuten olla koko ajan vaateostoksilla jos yrittää pitää niillä melkein kymmentä sopivaa takkia.

Auringon vaikutus kevään pukeutumiseen on suuri. Aamuisin on kylmä, iltapäivisin kuuma auringon lämmittäessä ja illalla taas kylmä auringon laskiessa. Hyvät päälivaatteet ja kerrospukeutuminen auttaa tässä. Yksinkertaisuudessaan iltapäivällä lapsi voi keventää pukeutumistaan ottamalla yhden erillisen puseron pois ja laittamalla sen reppuun.

Päälivaatteiden valintakriteerit 

Omat kokemuksemme lasten kuorivaatteista pohjaavat pääasiassa Reiman haalareihin, joten suuria vertailukohtia ei ole tarjota. Meillä kevään päälivaatteina on kuorelliset haalarit tai housut ja takit. Lapset saavat itse vaikuttaa siihen, että onko kyseessä housut vai haalarit. He saavat itse myös vaikuttaa vaatteiden väriin. Me vanhemmat taas pidetään huoli, että meidän haluamamme ominaisuudet löytyvät vaatteista. Näin vaatteista saadaan kaikkien kannalta mieluisat, ja kun ne ovat mieluisat niitä myös käytetään. Kuorivaatteet ovat kehittyneet todella paljon ja niitä on erilaisilla ominaisuuksilla. Suurin tasapainoilu on yleensä siinä, kuinka paljon vaate pitää vettä ja kuinka hengittävä se on. 

Keväthaalarit meillä ovat olleet Reiman Reimatec-mallistoa, jonka tuotteet ovat vedenpitäviä, hengittäviä ja kestäviä. Ne ovat toimineet meidän aktiivisilla lapsilla todella hyvin ja päivitämme vaan uudet lasten kasvun mukaan. Meidän arjessa tärkeintä on, että vaate pitää  “yhden arkipäivän” vesimäärän eikä sen sisällä saisi silti tulla tukala olo. Reimatecin haalarit ovat hengittävät ja ne pitävät käyttäjänsä kuivana meidän tarpeisiin nähden sopivan ajan. Toisella lapsella eli haalarin toisena tai kolmantena käyttövuotena olemme huomanneet, että kovalla sateella hartioista alkaa tulemaan vesi läpi jos haalareilla ollaan koko päivä ulkona sateessa. Se on asia, jonka tiedostamalla haalarilla pärjäisi monta vuotta, ellei se jäisi pieneksi. Me emme siis suosi lapsillamme täydellisiä kumipukuja jotka eivät ikinä päästä vettä läpi niiden huonon hengittävyyden takia. Toki sellaisetkin eli sadetakit ovat erikseen olemassa oikein kovia sateita varten. Sadetakki sopii hetkelliseen, voimakkaassa sateessa oleskeluun, mutta aika nopeasti lapselle tulee sen sisällä kuuma ja tukala olo jos hän yhtään liikkuu se päällään. 

Nämä asiat on aina hyvä miettiä

Jokaisen vaatteen kohdalla onkin hyvä miettiä, kuinka kauan sitä käytetään, missä sitä käytetään ja mitä sille tehdään kun sitä ei enää käytetä. Ulkoilun ja sateessa oleskelun jälkeen lastenvaatteet saadaan yleensä hyvin kuivumaan kotona ja päivähoidossa. Kouluissa taas on harvemmin märille vaatteille kunnon kuivaustilaa, vaan ne kuivataan sitten päivän päätteeksi kotona. 

Seuraavassa blogissa kerron meidän kokemuksia siitä mitä kuorivaatteiden alle kannattaa pukea. 

Kirjoittaja - Juuso Aho

Juuso Aho

Juuso on kahden lapsen isä, entinen erikoisjoukkojen sotilas ja nykyinen hyvinvointialan yrittäjä, joka pyörittää omaa Boxinbox valmennuskeskusta Hämeenlinnassa. Keskuksen lisäksi hän on yksi viranomaisten toimintakyvyn kehittämiseen keskittyneen Tora Tactical Fitneksen perustajista ja valmentajista. Juusolta löytyy myös kokemusta edesmenneen Aki Hintsan Formula 1 -valmennustiimistä vuodelta 2014, jolloin hän vastasi Jean-Erik Vergnen kokonaisvaltaisesta valmentamisesta. Akin opit ja vuosi ulkomailla antoi Juusolle ammatillisesti paljon, ja vei hänet lopulta yrittäjyyden pariin. Muun muassa näitä oppeja Juuso on pyrkinyt hyödyntämään omassa valmennuksessa.


Huomaathan, että tarkistamme kommentit ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.


Suosikkituotteet kevääseen
Miten saada mahdollisimman pitkä elinkaari lastenvaatteille?
Viisi keinoa lisätä vastuullisuutta vaatehankinnoissa